sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Sukkia vaan

Aloitin tekemään noita tavissukkia välillä, ihan kiva kun varsikin on noin lyhyt. Saa äkkiä valmista. Nallen riemunkirjavasta langasta yhdet, ja Polkkaa lilakirjavaa toiset. Langanmenekki 75 ja 105 grammaa. Ihan pikkasen lisäsin yksiväristä lilaa toisen varteen, kun oli vajaa kerä. Osui nuo raidat sitten kohdilleen loppusukassa. Nopsia oli tehdä, polkkasukat kudoin yhdellä kurssilla yksi per päivä. Riemunkirjavat töissä, joten ei kuvaa. Oli kyllä taas niin rumaa lankaa kutoa, että oksetus. Onneksi valmiina paremmat. Alennus työsukiksi välitön. Lilat polkat taas miellyttää itseäkin.



Miehelle koiransyömien sukkien tilalle uudet, jotain vanhaa 7-veikan sini-keltakirjavaa lintulankaa, lisänä pelkkää sinistä. Menekki 128 grammaa. Sukat pyykkikopassa tällä hetkellä, joten ei kuvaa :D Mies kovasti tyytyväinen.

Valepalmikot 113 grammaa seiskaveikan ihanasta raitalangasta. Vanhaa raitaa, tässä ei ruskeaa mukana.


Polvarit raitaa, 100 gr 2,5 pyöröpuikoilla. Kantapää aftertought-heel. Se sama perusohje polvarille mikä aiemminkin. Lankoina Novitan Ticotico, sekä Zauberball. Näistä tuli ihan mielettömän kivat. Saas nähdä tuliko joululahjaksi. Vai saako omaan jalkaan ;) Raidoituksen vaihtuminen hauskasti päinvastoin, kun jatkoin vaan siitä mihin edellinen sukka jäi.




Pikkusukat 60 grammaa. Lankana Grundl Hot Socks Diamond. Näitä on nyt kesällä jotenkin kiva tehdä, ohkasia sukkasia 2,5 pyöröillä varpaista varteen. Ihan perusmalli, kantapää tiimalasikantapää ja sädekavennus kärjessä. Varsi 1 n, 3 o. Tykkään väreistä tässä langassa. Samasta aiemmin vaaleanpunaiset, jotka käytössä. Ihanan pehmeä lanka.



Down the rabbit hole 60 grammaa. Ohje Ravelrystä. Toinen sukka oli puolivälissä kärkeä, kun nämä taas kerran paikasta nimeltä jemma löysin. Aloitettu vissiin pari vuotta sitten :D Suuri vaara ufoutua kokonaan. No nyttenpä nappasin ne teon alle, eikä mennyt kuin pari iltaa ja valmiina ovat! Ja nepä onkin kivat, taitavat jäädä odottelemaan pukinkonttia. Lanka Regian Random Stripe. Tätäkin lankaa punaisena, pitäisiköhän tehdä seuraavaksi sinipunaiset sukat....



Joulukalenterisukat

Ihan maailman rumimmat sukat mutta varmasti lämpimät! Joistain osioista tykkään, niinkuin tuosta tulppaanista. Eli tämähän on Missä neuloimme kerran-blogin joulukalenteri, viime vuonnakin osallistuin. Silloin sain aikaiseksi paljon nätimmät sukatkin, nyt omat värivalinnat vähän oudot joten en tykkää. Mutta käytettyä ne tulee, ei huolta! Töissä yön pimeinä tunteina voi niitä lämmittäjinä pitää. On niin pitkätkin että ei varmasti tule vilu! Menekki 212 grammaa. Kaikki taisi olla seiskaveikkaa.


Totorot ja maatuskat

Totoro-lapaset siskontytölle joululahjaksi, joka pitää kaikesta japanilaisesta. 85 grammaa 7-veikkaa, kolmosen pyöröpuikot.

Maatuskalapaset ihan itselle, vielä oli turkoosia seiskaveikkaa sen verran jäljellä, että lapaset sai aikaiseksi. Ja tuli kyllä todella raikkaat ja nätit, ihan itekin tykkään tosi paljon! Langankulutus näihinkin 85 gramman luokkaa. Samoilla pyöröpuikoilla.

Kun kerran lapasia alkoi tulemaan, niin lisää pitää tehdä, eli kissalapaset punaisella ja valkoisella 7-veikalla. Edelleen samat kolmosen pyöröt käytössä. Jääköhän nämä kotiin, vai ensi vuodelle joululahjaksi? Ne pöllötkin kyllä lehahtivat kuitenkin joulupakettiin :) Pitäisköhän vielä kerran yrittää itselleen semmoisia?

Lasken nämä vielä vuoden 2014 kulutukseen, vaikka toinen kissalapanen valmistuikin vasta vuoden 2015 puolella. Kuvia ei ole muista kuin näistä maatuskoista, on kyllä nätti malli!  Ja ohjehan löytyy Ravelrystä, täältä.

Tarinat tulevat nyt ihan hirveän myöhässä, mutta yritän nyt saada nämä ajan tasalle ennen ensi joulua :D




sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Pöllölapaset

Tummanlila-pinkkiä seiskaveikkaa 82 grammaa. Nämä jää itselle! Viime talvena kudoin näitä vissiin viidet, eikä yksikään pari jäänyt kotiin, vaan lensivät muille maille vierahille. Ohje Ravelrystä nimellä Horatio & Oren, ja on maksullinen. Mutta olen tuota ohjetta kyllä sitten käyttänytkin paljon, että ihan on maksanut itsensä takaisin!




Palmikkolapaset 70 grammaa. Ohje Ullaneuleesta, nämä ovat olleet jo kovassa käytössäkin. Kärjestä tuli omaan käteen turhan pitkä, kun olen semmonen töppösormi. Kärki sitten näyttää vähän hassulta, kun jää tyhjäksi. Hyvin muuten sopivat. Tein kolmosen puikoilla seiskaveikasta, mutta mulla on niin väljä käsiala että tulee just hyvät.Väri on se viininpunainen mikä ei omaan silmään ensin näyttänyt yhtään hyvältä, mutta kummasti siihen aina palasin ja lopulta kerän ostin. Hyvin sopii takin väriin.





Polvareita



Polvarit yksiväristä turkoosia, ja itsevärjättyä seiskaveikkaa yht. 191 grammaa. Ohje Novitan sivulta: http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=93194






Tummanlilat palmikkosukat 149 grammaa. Nämä meni tuomarin palkinnoksi, eikä tullut kuvattua. Samalla mallilla kuin aiemmin punaiset ja tulipa kivat, näihinkin käytin itsevärjättyä seassa tummanlilan seiskaveikan kanssa.

Haitarisukat itsevärjättyä seiskaveikkaa 167 grammaa, ohje Arkimamman Arkiralli-blogista.
Yksi mun suosikkimalli kutoa, nopeasti tulee, on kivat rutussa ja suorana ovat tosiaan polveen asti!





Oranssikeltaiset palmikkosukat itsevärjättyä seiskaveikkaa, menekki 144 grammaa. Ohje Dropsin sivuilta: http://garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=156&d_id=51&lang=fi
Yksivärisessä tietysti kuvio näkyisi paremmin, mutta halusin sitä noihin kokeilla. En jaksa tavallisiakaan kumminkaan kutoa. Eivät kyllä ole polvarit, mutta menköön kaikki valmiit sukat tähän samaan postaukseen.






keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Neonpompula-säärystimet

Näihin löysin Dropsin sivuilta ohjeen, ajattelin että kun on sen verran paksua lankaa niin tulevat nopeasti valmiiksi, vaikkei ihan yksinkertaisin malli olekaan. Lankana siis Isoveli, puikot 4. Ja nopsasti ne tulikin. Toinen valmistui jo viime talvena :D Ja nyt kaivoin hyllystä tarvikkeet esiin ja kudoin päivässä toisenkin valmiiksi. Että ihan nopsa malli on kyseessä. En muista miksi se jäi keskeneräiseksi, poissa silmistä poissa mielestä? Kaunis malli, ja voisi tehdä toisetkin tällä ohjeella. Nuo nypytkin tulee ihan helposti, vaikka aina kun niitä näkee ohjeessa niin tulee semmoinen äääh-fiilis. Nämähän voisi ehkä laittaa vaikka pukinkonttiin? Langankulutus 171 grammaa.

Näpinlämmittimiä

Yksi ilta oli niin viileää, että näpit oli aivan jäässä. Eikä mistään löytynyt yksiäkään käsineitä siihen hätään. No, parina seuraavana päivänä sitten kudoin näpinlämmittiä. Koirien kanssa treenaamista varten on hyvä olla kämmekkäät. Saa olla käsineet kädessä vaikka palkkaa koiraa. Sitten kun tarttee lisälämpöä, laittaa alle vielä fleecehanskat, niinkuin tässä. Mulla kun on mustaa ja pinkkiä nuo ulkoiluvaatteet, niin ekat ovat tämmöiset:


Ja tokat itsevärjättyä seiskaveikkaa:



 Ohjeita ei sen kummempia kumpiinkaan ollut, netistä vähän silmukkalukuja katselin. Musta-pinkit langankulutus 33 grammaa ja toiset 52 grammaa.

Nyt on lämpimät näpit!

tiistai 23. syyskuuta 2014

Strawberry-Chocolate-sukat

Näistä alkoi jo tekovaiheessa tulemaan niin herkullisen väriset, että päätin itse nämä pitää :) Malli on ihan perus varpaista-varteen, 2.5 koon puikoilla. Lankaa ei menny polvipituisiin sukkiin kuin 104 grammaa, ruskeaa vähän enemmän kuin puolet. Ajattelin lopuista tehdäkin sormikkaat. Mietin että tekisikö joka toisen sormen kokonaan eri värillä, vai nekin raidalliset. Helpompihan se olisi yksiväriset tehdä. Katsotaan nyt. Langat: ruskea Drops Delight, väri 02. Pinkki Hot Socks Batik, väri 50. Raitojen paksuus 8 krs, resori 16 krs, kantapää aftertought-heel.

 Tällä ohjeella näitä perussukkia olen tehnyt, ja hyvin on minun jalkaan tuolla ohjeella istuneet. http://missaneuloimmekerran.blogspot.fi/p/varpaista-varteen.html


Ja siihen kantapään silmukointiin olen käyttänyt tätä ohjetta: http://stitsailuja.blogspot.fi/2009/01/kykkipistoja-ei-kiitos.html

Mulla olisi tuota Dropsin lankaa vielä kauniin sinisenä, pitäisköhän sen kanssa keksiä joku Blueberry-kaveri :)

maanantai 25. elokuuta 2014

Syyssukat

Näistä tuli ihan omenapuunväriset sukat :) Lanka on itsevärjättyä 7-veikkaa, paitsi resorit alkuperäistä veikkaa. Varpaista varteen, 12 s puikollaan kunnes tullaan pohkeen kohdalle, 4 krs välein lisäyksiä kunnes silmukoita on yhteensä 64. Kudotaan kunnes pituus sopiva. Resoria 14 krs. langanmenekki 167 gr. Tuli oikein kivat!


Tämmöisetkin jossain vaiheessa kesää olin kutonut, mutten ollut näitä vielä blogannutkaan. Ihan tavan sukkaset, varpaista varteen, lankana Nalle. Olikohan tuon värin nimi Tuohi tai Koivu tai joku sen tyyppinen :) Langanmenekki 86 grammaa. Heti kun tuli syksyiset ilmat alkoivat puikot laulaa! :)


tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kesäkasseja ja koiran pantoja

Ei oo kudottu ei, mutta ommeltu on! Kun jotain pitää aina näpertää niin omat sekä kavereitten koirat on saaneet uusia pantoja urakalla :) Noita on ollut kyllä hauska tehdä, eri variaatioita ja yhdistelmiä noista pohjaväreistä sekä koristenauhoista. Meinasi jo vähän ryöstäytyä käsistä, tilailin noita ihania nauhoja jenkeistä astikin, niistä piti maksaa muutaman euron tullikin sitten. Mutta halvemmaksi tulivat silti kuin täältä koto-Suomesta ostetut, sekä sai erilaisia kuin muilla ;) Omilleen kun teki, niin tekihän sitä siinä sivussa kavereittenkin koirille.


Sitten yksi kerta kun oltiin maaseutumatkailemassa, kevyissä kesähepeinissä kun ei taskuja ollut, niin alkoi ärsyttämään tuo tavaroitten käsissä roudaaminen. Mulla kun ei käsilaukkuja juurikaan ole. Ratkaisu: kesäkassi!! Tuo on semmoinen mukavan kokoinen, mihin menee lompakko, tabletti, avaimet jne pikkusälää. Ohjeen löysin netistä, leikkasin vapaalla kädellä kun tulostimesta oli väripatruuna loppu. Hyvin onnistui niinkin. Tuostahan saa loputtomasti variaatioita kokoa muuttamalla ja kangasta vaihtamalla tulee ihan eri tunnelma. Taídan tehdä jonkun vähän isomman samalla kaavalla vielä.


Sitten innostuin tekemään kasseja lisää, niin kuin mulle aina käy. Tämä on sitten työkassi, paksumpaa puuvillaa tuo päällikangas kuin tuossa ekassa. Sekin olisi voinut olla jotain vahvempaa, mutta kun halusin välttämättä pöllöjä eikä muuta just siinä kaupassa ollut. Kun siis jotain keksitään niin sehän on saatava nyt ja heti alulle, ei siinä jouda netistä tilailemaan kankaita ;) Mutta tähän löytyi Eurokankaasta ihan mahtava elukka-aiheinen paksuhko kangas, vuorikangas on ohuempaa puuvillaa. Ja kuvasta poiketen vadelmanpunaista, tuo on otettu tabletilla ja vääristää vähän värejä. Taskun ompelin sisäpuolelle mihin saa puhelimen ja toiselle puolelle avaimet ja huulirasvan. Siinäpä on hyvä eväitä ja muuta tarpeellista töihin kuljettaa. Tähän löytyi ohje kirjastosta lainatusta kirjasta jonka nimeä en nyt millään muista. Löysin myös tälläisen sivuston, mistä saa ideoita erilaisiin kasseihin. Että jos nyt yhden kirjan lainaa, ottaa siitä kaavat ja niitä muokkailee, niin väreihin ja muihin saa vinkkiä kyllä sitten maksamatta itseään kipeäksi. Yhteen kassiin kotona jo kankaat odottaakin, siitä taitaa tulla biitsikassi. Tästä jäi kangasta jäljelle vähän, josta voisi jonkun pienemmän version tehdä. Sitten pitäisi tehdä kassi missä voi kuskata tokokamoja treenikentälle, muovipussi kun on niin ruma ja hajoavat aina...jajaja. Kasseja tarvitsee aina! :)




Niin mutta olenhan mä saanut lankojakin kulututetuksi! Virkkailin automatkalla ja mökillä muutaman afrikankukan sentään, niihin 175 grammaa lankoja sain menemään tällä kertaa. Noita kukkia on tällä hetkellä 107 kappaletta, pitäisi vissiin yrittää jo päättää minkäkokoisen peiton niistä tekee....että teenkö vielä kuinkakin monta lisää vai jokohan riittäisi!

tiistai 20. toukokuuta 2014

Langat lepää


Sain sentään yhdet sukat kudottua, ollut käsityöinspis kadoksissa jonkun aikaa. Tai olen minä sentään ommellut koirille pantoja, niitä on ollut hauska väsätä :) Nämä sukat tein niistä talvella itse värjäämistä langoista, menekki 131 grammaa. Ihan perus varpaista-varteen malli, kantapään tein aftertought heel-mallilla. Tykkäsin tehdä näitä, kun sai antaa palaa vaan, jaoin langan kahtia jotta tietää että molempiin riittää, tuota kun ei mistään lisää olisi saanut. Ihanan leiskuvat värit, minulle tulikin jo mieleen kenelle nämä sukat kuuluvat :)



lauantai 15. maaliskuuta 2014

Hippisukat

Facebookissa "Voihan villasukka"-ryhmässä on tämän hetken villitys hippisukat. Pitihän minunkin oma versioni niistä tehdä, ovat niin hauskan näköiset. Mallia polvisukka, raitoja oman maun mukaan kirjoneuleella tai ilman, ja varteen virkataan kukkia. Minulla ne kukat vielä puuttuu, ja mietin että laitanko vaiko enkö. Varmaankin laitan, on ne niin hauskan näköisiä. Lankojakaan ei jäänyt paljoa pääteltäväksi, onneksi opin sen samaanaikaan päättelyn niissä joulukalenterisukissa. Taitaisi jäädä minulta raitasukat muuten tekemättä, ainakin näin pitkät. Samaa "kaavaa" käytin kuin edellisissäkin, 64 s, kavennukset 4 s kerroksella. Siis jokaiselta puikolta yksi. Nilkan resorin kohdalla enää 12 s/puikko. Lankana 7-veikka, menekki 185 grammaa. (niin, ja taas värimaailma on pinkkiä ja liilaa :D )


maanantai 3. maaliskuuta 2014

Maanläheiset sukat

Tuli hinku tehdä vaihteeksi ihan eri värimaailmasta sukat, viime aikoina ollut niin pinkkiä ja liilaa kaikki. Sitten vaan värejä valkkaamaan...ja kaikkihan löytyi omasta hyllystä, kauppaan ei tarvinnut lähteä ;) Kaikki muut on seiska-veikkaa, paitsi kirjava on Big Fabelia ja tummanruskea on pöllötumpuista jäänyttä Suomalaista Sukkalankaa. Ihan kivat tuli, 64 s aloituksessa, varrella pituutta 36 cm. Kavennukset 10-15-23-30 cm kohdissa. Joten nilkassa resorin kohdalla enää 48 ja sillä sitten ihan perussukan mallilla loppuun asti. Langankulutus 215 grammaa, tuota Fabelia oli 100 gramman kerä, ja se kyllä kului melkolailla kokonaan. On sen verran paksumpaa että sitä kului tosiaan paljon verrattuna muihin väreihin. Valmiissa työssä ei mitenkään kyllä huomaa. Ensi vuoden joululahjat taitavat olla polvisukkia, seuraavatkin ovat jo puikoilla :)


Tässä näkee eron sisällä ja ulkona otetuilla kuvilla, värit ovat oikeasti alakuvan mukaiset.


perjantai 28. helmikuuta 2014

Rubiininen Multnomah

Sain syksyn Snystä palkinnoksi lahjakortin Titityyhyn, ajattelin että nytpä kerrankin ostan jotain ihanaa, ja vähän arvokkaampaa lankaa itselleni. Kävin aina välillä vilkuilemassa, että mitäpä mieli tekisi, ja se uutuuslanka Colinetten Jitterbug oli "pakko saada". Sitten hirmu mietintä, että mitä siitä tekisin, huivi tietenkin mielessä eikä mihinkään sukkiin tuommoista ihanaa lankaa piiloteta. Tein muuten semmoisen testin, että kestänkö tuota kutiamatta, joten laitoin vyyhdin kaulaan ja jatkoin puuhasteluja kotosalla. Mies tuli töistä jossain vaiheessa kotiin, ja sanoi että: Sulla roikkuu lankaa kaulassa?!? Mä vaan että joo...mahtoi se taas aatella että on toi akka kyllä ihan seonnut noitten lankojensa kanssa. Piti kyllä sitten selittää että tämä on kutiavuustesti :D No juu, siihen malliin...mietin että lähinnä semmoinen yksinkertainen missä tulee tuo langan kauneus esiin, eikä niinkään erikoinen malli. Muistin sitten sen Multnomahin mitä olin joskus miettinyt tehtäväksi. Nyt oli tarpeeksi kaunis lanka, ja sillä ohjeella aloitin tekemään. Ja kyllä sen neuloessakin huomaa, että laatulanka on tosiaan ihan eri maailmasta kuin millä yleensä kutoo. Tuo malli itsessään on kyllä maailman tylsin kutoa, kun siinä ei mitään jujua ole. Reunassa sentään vähän vaihtelevuutta. Mutta semmoisenhan justiin itse halusin, että sitä saa mitä tilaa :D Jos olisi ollut rumempi lanka, niin tekemättä olisi kyllä jäänyt. Mutta vihdoin se on valmis, kuvattukin ja on se kyllä kaunis! Tuo väri! Herkullisen ihana!! Vyyhdissä on siis 150 grammaa lankaa, jäljelle jäi 15 grammaa, tehty nelosen pyöröillä. Minun käsialalla siis "hyvin" riitti yksi vyyhti :)




keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Salaiset sukat

Minä kun tykkään tämmöisistä kivoista leikeistä, niin lähdinpä mukaan tähänkin. Nyt kun sain valmiiksi kaikki keskeneräiset, huomasin tuon kyllä jo aiemmin mutta päätin että uusia ei saa aloittaa ennen kuin vanhoilla on kaverit. Salaisten sukkien ohjeet löytyy täältä.

Minulla kun ei nalle-vahvuisia lankoja montaa ollut, aloitin tekemään 7-veikasta ja ajattelin ettei haittaa vaikka varresta tulisi löysä, jalkaterän ajattelin tehdä normaalin kokoisen. Ja tuo kirjoneule kun aina kuitenkin sen verran on kireämpää että josko ei hirmu leveää tulisi. Värejä vaihdoin muutaman, vihreästä tuli sininen, joka on Aitoa Suomalaista Sukkalankaa eikä veikkaa. Sillä tein aloituspitsin, joka kääntyy joustimen päälle. Tuo on niin kaunis väri, ja edelleenkään vihreää ei ole. Valkoisella joustinta 13 krs, kolmosen puikoilla.

varren pitsi
Toisessa osassa en tehnyt keltaista osaa, vaan jatkoin valkoisella ja tein sillä pitsineuleosan. Myös ohjeen 3 viimeistä kerrosta korvasin 2 sinisellä kerroksella. Jolla jatkoin sitten pitsineuletta joten korvasin sillä turkoosin osion osassa kolme. Sitten mentiinkin melko lailla ohjeen mukaan osa kolme loppuun. Osassa 4 korvasin vihreän ja mustan valkoisella ja turkoosilla. Josta paljastui tuo hauska pääkallokuvio. Lopun osan jätin tekemättä, alkoi varrella olemaan jo tarpeeksi mittaa, 24 senttiä tässä vaiheessa. Osassa 5 odotetusti sitten aloitettiin kantapää, sitä ennen olevan kirjoneuleen jätin myös pois, tein kaksi kerrosta sinisellä ennen kuin aloitin varsinaisen kantapään. Sitoo tuota koko sukkaa väreiltään yhteen. Kantapäästä tuli hauska, en ole tuollaista ennen tehnytkään. Eli raidallinen ja nostetuilla silmukoilla saatiin aikaiseksi kuvio. Minkä varmaan pitäisi olla sydän, mun käsialalla aavistuksen venynyt malli, mutta hauska silti :) Tässä vaiheessa olen kauhean tyytyväinen omiin värivalintoihin ja kuvioihin, paitsi tuohon keskellä sukkaa olevaan vaaleanlilaan. Ainahan mulla joku kohta pitää olla mikä ärsyttää itseään jälkikäteen. "Miksi mä ton tohon menin laittamaan!" Mutta en aio purkaa, on siitä niin paljon tehty jo eteenpäin, eikä sitä nyt paljoa ole...

kantapään sydän
 Kantapään jälkeen oltiin jo osassa 6, jossa vaihdoin lankojen värit, kertaalleen kyllä kudoin tuon kohdan mustalla ja turkoosilla, mutta ei sopinut muuhun sukkaan sitten ollenkaan. Purkuun, ja uudet värit pinkki sekä vaaleanharmaa. Sitten taas alkoi sävellys, jotta sukan värit sopivat yhteen. Tein muutaman raidan, sinisellä ja sitten tuota aiemmin ollutta kuviota yhden mallikerran roosalla ja luonnonvalkoisella, ja taas pari raitakerrosta, toinen mallikerta samaa kuviota värit toisinpäin. Miellytti taas silmää enempi. Kärjen tein samalla ajatuksella kuin kantapään, raidallisena ja samoilla väreillä. Käytin tässä samaa nelitahokavennusta mitä aiemminkin raidallisessa kärjessä. Langanmenekki oli muuten huimat 206 grammaa!



Aika kivat tuli, vai mitä?


Kiitos leikistä ja vaivannäöstä Not Another Blogin pitäjälle Minnalle!!