torstai 26. joulukuuta 2013

Joulukalenterisukat valmiina


Viimeiset raidat valittiin näin: (kuvassa vasen sukka, keltaisen raidan jälkeen jatkuu loput raidat)
18. B-sukka: Haaveiden matkakohteen lipun väri. En keksinyt tähän mitään määrättyä maata, mutta rantalomalle jonnekin kauas tekisi mieli...joten veden väriä turkoosi-sinikirjavaa tähän kohtaan.
19. B  Se väri jonka värisistä lakanoista heräsi sinä aamuna. Pinkeistä :)

20. A Astiaston väri. No, minulla on vaalea astiasto jossa on mansikoita, kirsikoita, ja persikoita. Joten punakirjavaa. (kuvassa oikea sukka, farkunsinisen raidan jälkeen jatkuu)
21. A Pyydä työkaverilta/ystävältä/perheenjäseneltä väri. Arvasin kyllä etukäteen että työkaveri sanoo vihreä, taitaa olla hänen lempivärinsä-mutta se on ainoa väri mitä minulla ei ole ollenkaan! En ole jotenkin yhtään vihreän ystävä. Joten pyysin toisen värin, ja se oli keltainen. Sehän sopi :) Tässä oli muuten ainoa lanka jonka sain kulutettua kokonaan loppuun, joten käytin keskellä keltaisenkirjavaa lankaa raitana. Sekin melkein loppui, jäi niin pikkuinen myttynen että taidan heittää pois.

22. B Jalassa olevien sukkien väri. Sininen. Taas sitä kaunista Dropsin liukuvärjättyä lankaa.
23. B Lähimmän kirjan kansien väri. Oli kaksikin, toinen Dan Brownin Meteoriitti ja toinen Terry Pratchettin Muks! Molemmissa liilansävyinen kansi. Hassua. Liilaa siis.

24. A Lankavarastosi hallitsevin väri. No se pinkki.

Pinkillä tein myös B-sukan resorin sekä kantapään. Sopi siihen kuin nenä päähän, kärki samalla värillä myös.
A-sukan resori ja kantapää sitten liilalla, siinäkin yhdistyy kärjen liilaan. Jotain yhtenäistä tähän riemunkirjavuuteen!  Tulipa hassunhauskat Peppi Pitkätossu-sukat, semmoisista olen haaveillutkin mutten ole itselle ehtinyt tehdä. No nyt on, ja tosiaan randomisti valitut värit! Täytyy muistaa ensi vuonnakin tämä leikki, toivotaan että tulee, pikku vinkkinä sinne Missä neuloimme kerran-blogin suuntaan ;)

Tässä kantapäässä joutuikin käyttämään silmukointia, toista kertaa elämässä ylipäätään yritin silmukoida ja se eka kerta ei ollut kovin onnistunut. Löysin tämmöisen ohjeen, minkä voi tehdä kutoen ja tällä tulikin siisti! Laitetaas ohje talteen ja kiertoon, jos muutkin tuskailee saman asian kanssa: http://stitsailuja.blogspot.fi/2009/01/kykkipistoja-ei-kiitos.html
Tuo aftertought-heel olikin itse asiassa hauska ja helppo tapa tehdä kantapää. Tätähän voi käyttää useamminkin! Olen jostain saanut päähäni että ei tule nättiä näin, mutta tulipas kumminkin :)



Lankoja sain kulumaan vain 101 grammaa. Sukathan ovat lopulta melkein polvipituiset. Itseä jäi häiritsemään tuo alun musta raita, vaikkei siihen kuulemma työkaverin mukaan kiinnitä huomiota. Minä tietysti koko aika just sitä kyttään :) Seuraavan kerran täytyy myös tehdä ihan saman paksuisista langoista, nuo muutama ohuempi tuolla seassa on pikkasen häiritseviä, tai sitten olis pitänyt olla ohuemmat puikot. Taidan olla taas liian pikkutarkka.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joululahjasukat

Näitä ei voinut aiemmin blogata, meni joululahjaksi rakkaalle. Miesten perussukat, langanmenekki 114 grammaa, koko n. 43. Omasta mielestä kaunis tuo Novitan väri, itsekin tykkään. En ole varma onko sitä enää, vai oliko vain viime talven värejä. Vastaava on varmaan koivu uusista? Kiva oli tehdä välillä ihan vaan perusjuttua, eikä mitään kommervenkkejä. Varsikin tuntui todella nopealta kutoa :)


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Semmosta settiä



Tein nuo sormikkaat aiemmin, ja sitten tuli mieleen että jospa tekis niihin sopivan pipon. Näistähän tuli vallan mahtavan hauskat, vaikka itte sanonkin :) Pipon ohje löytyy Ravelrystä, ja on ilmainen. Sieltä saa myös hauskoja raita-ideoita! Kerrankin muuten mun ilmeisesti omituisen pieneen päähän sopiva pipo. Tein s-kokoa eikä pyöri yhtään päässä. Siihen edelliseen täytyy kehittää joku vuori, että pysyisi paremmin nupissa suurinpiirtein oikealla paikalla. Tämän pipon raidoituksen idea pikkasen hukkuu tuohon toisen langan kirjavuuteen, mutta hauska se on silti! Tein myös ihanan tupsunkin tähän pipoon. Langanmenekki pipoon 107 grammaa. Tupsu taisi niellä tuosta määrästä jopa 30 grammaa, se on aika muhkea. Koko settiin yhteensä 182 grammaa. Tekisi mieli tehdä noista malleista vielä muutama lisääkin....Käytettynä lankana tässä turkoosi 7-veikka, sekä kirjavaa itsevärjättyä 7-veikkaa.

Joulukalenteri jatkuu...

Jatketaan siis 7. päivästä, siihen asti viimeksi jäätiin. Tämän päiväistä väriä en ole vielä keksinyt, minkä pitäisi olla sen maan lipun värinen mihin haluaisi matkustaa. Kun haluaisin tehdä maailmanympärimatkan, niin olisko se silloin kikertävänkukertava? ;)


7. päivä sukka B (pinkkikärkinen)=7 kerrosta senvärisellä, minkämakuista jäätelöä tekisi mieli. No aina mansikkaa!!

8. päivä sukka A=maton värinen lanka, sain tähän pirteyttä keltaisen räsymaton värillä.
9. päivä sukka A=9 kerrosta ensimmäisen vastaantulijan paidan värisellä langalla. Nyt huijasin sen verran, kun päätin että mustaa en enää laita (työkaverin paita oli musta) niin laitoin oman paidan värin, joka oli sinä päivänä punainen. Ensimmäinen sama lanka siis.

10. päivä sukka B=10 kerrosta sen värisellä langalla mitä söi ensimmäiseksi. Söin aamupalaksi jogurttia mihin sekoitin mustikoita, joten liilankukertavaa sörsseliä tuli :)
11. päivä sukka B=11 kerrosta kulkuvälineesi värisellä langalla=punainen auto.

12. päivä sukka A=12 kerrosta sohvan tai työtuolin värisellä langalla. Sohva on beessi, joten valkkasin sinisen työtuolin.
13. päivä sukka A=13 kerrosta pipon värisellä langalla, ja nyt sain tähän pinkin!! Taas jotain yhtenäistä :)

14. päivä sukka B=silmien väri, sininen. Seuraava yhdistävä tekijä sukkien välillä :)
15. päivä sukka B=suosikkihedelmän/vihanneksen väri=banaani=keltainen

16. päivä sukka A=16 kerrosta kotitalosi värisellä langalla. Nyt taas vähän lipsahti, en omista tiilenpunaista lankaa ja kotitalo missä kasvoin on keltainen, joten kelta-puna-kirjavaa!
17. päivä sukka A=17 kerrosta lempiunivormusi väri. No, ei oikein semmoista ollut joten taas sinistä=poliisi, palokunta, jne.,..aika monta sinistä univormua on. Tuo on kyllä kaunis sininen, Drops Delightin värejä.

Kantapään lanka on laitettu jo, näkyykin kuvassa toisessa sukassa pinkin ja toisessa sinisen kohdalla. On kyllä mielenkiintoista nähdä miten se aftertought-heel muotoutuu. Kaikki langat on pikkaisen eripaksuisia, vaikkakin 2,5-3 puikoilla kudottavia. Toivottavasti ne pikkaisen tasottuu kun höyryttää valmiina. Nuo ohuemmat kohdat on vähän epäsiistejä. Omaan käyttöönhän nämä kyllä tulevatkin, että eihän se hirveästi haittaa. Eikä ole enää synkkä tuo A-sukkakaan, hyvä juttu!

torstai 12. joulukuuta 2013

Viimeinen sny-paketti ja paljastus

Eilen illalla ehdin taas kahdeksan jälkeen lukemaan sähköpostia, ja sielläpä olikin numerosarja pakettia varten. Ei muutakuin vaatteita niskaan ja kaupalle! Lähettäjän nimi oli tällä kertaa eri kuin aiemmin, joten tiesin että paljastus tulee samassa paketissa. Äkkiä kotiin ja paketin purkuun. Sieltähän löytyikin kaikkea ihanaa: Kaksi kerää nalle-lankaa ihan minun väreissäni (tuolin selälle jääneestä kaulaliinasta huomaattekin), jonka sny ihan oikein taas tiesi. Paketissa oli myös upea suklaakonvehtirasia, lasinen purkki missä lisää herkkuja, tuoksukynttilä (omena-kaneli, ihana joulun tuoksu), kaksi pussukkaa silmukkamerkkejä (hirmu määrä! Arvasikohan sny:ni että ne saattaa vaikka kadota meikäläisen touhuissa). Lisää liilaa lautasliinoissa, sekä hauskoja ikkunaan laitettavia koristeita.



 Ihan mahtava SNY minulla on ollut, joka paljastui tämän blogin pitäjäksi: http://silmukatristissa.blogspot.fi/  En kyllä etukäteen yhtään arvannut, enkä hirveästi salapoliisin työtä viitsinyt tehdäkään, ajattelin että on paljon hauskempaa niin :) Sen kyllä olin huomannut että pohjoisen tyttöjähän salainen neuleystäväni on. Suuret kiitokset Sinulle, sain todella hienon kokemuksen näin ensikertalaisena tästä leikistä! Tuli kokeiltua kaikkea uutta ja tuohon värjäykseen jäin ihan koukkuun. Toivottavasti olen osannut olla omalle neuleystävälleni edes puoliksi yhtä hyvä. Että jäisi hyvä mieli. Hauskaa joulunodotusta kaikille leikkiin osallistuneille!!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Joulukalenterisukat

Tämä oli niin hauska idea, että mukaan oli lähdettävä :) Joka päivä tulee ohje, ja sen mukaan valitaan väri ja kudotaan sukkaa vähän lisää. Eli tänäänkin sai kutoa vain 6 kerrosta sukkaa, joten ihan hirveän työlästä tuo ei per päivä ole. Täällä täydelliset ohjeet: http://missaneuloimmekerran.blogspot.fi/2013/11/joulukalenteri-2013.html

Tuleehan samalla testattua tuota after-tought kantapäätä, en ole ikinä edes ajatellut kokeilla. Sekä tuota varpaista varteen-systeemiä. Nämä on sitten kolmannet (neljännet?) sukat tällä tavalla. Kyllä se alku vielä vaan on vaikea, se että saa ne silmukat väännettyä ekan kerran puikolle. Tein edelleenkin Ulla-neuleen ohjeella. Tuossa linkissä on kaikki mahdolliset ohjeetkin mukana. Myös sen samaanaikaan langanpäättelyn testaan nyt ekaa kertaa, ihan ok näyttäisi toimivan, en omasta mielestä vaan saa siitä vaihtokohdasta kovinkaan siistiä...hm, no menköön näin nyt. Eipähän jää lankoja pääteltäviksi!


A-sukka on ylempi, siinä on vapaavalintainen kärjen väri, seuraavaksi 1 kerros kännykän värillä. Minun kännykkä on kuparinvärinen, joten oranssihan on suurinpiirtein just sitä :) Päivänä kaksi aloitettiin toinen sukka, taas vapaavalintaisen värinen kärki, sekä kaksi kerrosta lompakon väristä. Joka on harmaa, mitä ei edes tuosta sukasta näy, uppoaa tuonne seuraavan värin sisään jotenkin?
3. päivä sukkaan B 3 kerrosta vapaavalintaisella värillä, tein kuten ehdotettu eli silmät kiinni ja joku kerä peliin :) Sattui olemaan vihreän-sinisen-lilan kukertavaa lankaa. Sitäpä sitten! Taas vaihdettiin sukka, eli A:han  (eli se lilakärkinen), laukun väriä 4 kerrosta. Siis mustaa. Pyh. Seuraavana päivänä 5 kerrosta käytössä olevan pyyhkeen värillä, eli sinisenkirjava. Tänään vaihdettiin sukkaan B, ja siihen sillä värillä, joka alkaa nimen ensimmäisellä kirjaimella. Turkoosi.

Hassu juttu miten toisesta sukasta tulee melko synkkä, ja toisesta ihan ihanan kirkkaanvärinen. No, se ehtii vielä vaihtua moneen kertaan ennen jouluaattoa. Kaikki vaan mukaan, itse hyppäsin kanssa vähän jälkijunassa eli tänään tähän leikkiin. Piti saada muka valmiiksi jotain juttuja, mutta sitten ajattelin, että no jopa se ottaa kovasti voimille tuo kuuden kerroksen päivittäinen kutominen yhteen sukkaan. Kerrosmäärähän kyllä kasvaa päivittäin, mutta silti....Oikein innolla odotan huomista luukkua!!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Pipa!

Nyt iski pipovillitys, mulla ei ole kuin kaksi kangaspipoa, sekä yksi oikein paksu minkä viime talvena tein. Joten pipon tarve on huutava! Niitä kun tarttee, koiria ulkoiluttaessa ja muutenkin. Aloitin tuosta itsevärjätystä, se kun oli niin ihana väri että piti päästä kokeilemaan. Mallin löysin Dropsin sivuilta. Tykkään että on tiivis, ja tuolta päästä vähän löpsöttävä. Tuli itse asiassa yllättävän hyvä, jopa itte tykkäsin. Jotenkin nämän hatut ei joko mun tekemänä onnistu, tai sitten mulla on kummallisen mallinen pää. Elämäni toinen pipo, se viimetalvinen aiheutti ainakin miehessä hilpeyttä....en tiiä miksi :D Muokkasin mallia sen verran, että aloitin kavennukset jo kun pipo oli 18 cm korkea, oli varmaan hyvä päätös, muuten olisi ollut jo ehkä liian lörppö. Nyt vaan mietin että tekisinkö siihen tupsun niinkuin mallissa, vaiko enkö. Seuraavaksi teen niille sormikkaille pariksi pipan, ei muutakuin mallin etsintään! Langanmenekki ilman tupsua 72 grammaa.


Unohdus!! Olen saanut jo viime viikolla välimuistamisen sny:ltä, joulukalenterin josta on jo 4 luukkua avattukin. Anteeksi SNY!! Enpä muista milloin olisi viimeksi kalenteria ollutkaan, kiva juttu!


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Sormikkaat

Huomasin tuossa kun alkoi vähän viileämpi tulemaan, että hanskatilanne on vähän heikko-yhdet käyttökelpoiset sormikkaat löysin. Joten semmoisia sitten kutomaan, tällä samalla mallilla tein ne edellisetkin. Tykkään että on vartta, inhoan sitä että käsivartta pitkin kylmyys hiipii kainaloon asti. No melkein ainakin :) Näissä se on sopivan mittainen ja tuo pykäreunakin on nätti. Ainiin, niihin yhtiin sukkiin tuli sitten valittua myös tuo malli varteen. Ohje sormikkaisiin. Ohjeesta poiketen ompelin pykäreunan jälkikäteen, edellisiin tein ohjeen mukaan samalla kun kudottiin. Jotenkin se tuntui hankalalta. Lankana itsevärjättyä seiskaveikkaa edellisestä satsista, kolmosen pyöröpuikoilla tein sormiin asti, ne sitten sukkapuikoilla. Langanmenekki 74 grammaa. Tykkään kun noista sormista tuli hauskan raidalliset :) Itselle muistiin sormien kerrosmäärät: Pikkurilli 15 krs, nimetön 20, keskisormi 22, etusormi 20, peukalo 17 krs. Minulla on sitten aika lyhyet sormet, joten suosittelen tekemään itselle sopivat ;)



Värit ovat oikeammat tuossa yhden käden kuvassa, tyynynpäällinen on oikeasti kirkas pinkki, joten melkoisesti värit muuttuu. Alla vyyhti mistä kudottu.