perjantai 6. joulukuuta 2013

Joulukalenterisukat

Tämä oli niin hauska idea, että mukaan oli lähdettävä :) Joka päivä tulee ohje, ja sen mukaan valitaan väri ja kudotaan sukkaa vähän lisää. Eli tänäänkin sai kutoa vain 6 kerrosta sukkaa, joten ihan hirveän työlästä tuo ei per päivä ole. Täällä täydelliset ohjeet: http://missaneuloimmekerran.blogspot.fi/2013/11/joulukalenteri-2013.html

Tuleehan samalla testattua tuota after-tought kantapäätä, en ole ikinä edes ajatellut kokeilla. Sekä tuota varpaista varteen-systeemiä. Nämä on sitten kolmannet (neljännet?) sukat tällä tavalla. Kyllä se alku vielä vaan on vaikea, se että saa ne silmukat väännettyä ekan kerran puikolle. Tein edelleenkin Ulla-neuleen ohjeella. Tuossa linkissä on kaikki mahdolliset ohjeetkin mukana. Myös sen samaanaikaan langanpäättelyn testaan nyt ekaa kertaa, ihan ok näyttäisi toimivan, en omasta mielestä vaan saa siitä vaihtokohdasta kovinkaan siistiä...hm, no menköön näin nyt. Eipähän jää lankoja pääteltäviksi!


A-sukka on ylempi, siinä on vapaavalintainen kärjen väri, seuraavaksi 1 kerros kännykän värillä. Minun kännykkä on kuparinvärinen, joten oranssihan on suurinpiirtein just sitä :) Päivänä kaksi aloitettiin toinen sukka, taas vapaavalintaisen värinen kärki, sekä kaksi kerrosta lompakon väristä. Joka on harmaa, mitä ei edes tuosta sukasta näy, uppoaa tuonne seuraavan värin sisään jotenkin?
3. päivä sukkaan B 3 kerrosta vapaavalintaisella värillä, tein kuten ehdotettu eli silmät kiinni ja joku kerä peliin :) Sattui olemaan vihreän-sinisen-lilan kukertavaa lankaa. Sitäpä sitten! Taas vaihdettiin sukka, eli A:han  (eli se lilakärkinen), laukun väriä 4 kerrosta. Siis mustaa. Pyh. Seuraavana päivänä 5 kerrosta käytössä olevan pyyhkeen värillä, eli sinisenkirjava. Tänään vaihdettiin sukkaan B, ja siihen sillä värillä, joka alkaa nimen ensimmäisellä kirjaimella. Turkoosi.

Hassu juttu miten toisesta sukasta tulee melko synkkä, ja toisesta ihan ihanan kirkkaanvärinen. No, se ehtii vielä vaihtua moneen kertaan ennen jouluaattoa. Kaikki vaan mukaan, itse hyppäsin kanssa vähän jälkijunassa eli tänään tähän leikkiin. Piti saada muka valmiiksi jotain juttuja, mutta sitten ajattelin, että no jopa se ottaa kovasti voimille tuo kuuden kerroksen päivittäinen kutominen yhteen sukkaan. Kerrosmäärähän kyllä kasvaa päivittäin, mutta silti....Oikein innolla odotan huomista luukkua!!

2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä hauska joulukalenteri! Itsekin olen ollut mukana luukkuja avaamassa heti ensimmäisestä päivästä. Kiva seurata miten erilaisia sukkia on syntymässä.

    VastaaPoista
  2. Juu, kaikkeen sitä törmää internetin ihmeellisessä maailmassa. Saa varmasti sellaiset sukat ettei ikinä tulis itselle mieleen! :)

    VastaaPoista