Sitten yksi kerta kun oltiin maaseutumatkailemassa, kevyissä kesähepeinissä kun ei taskuja ollut, niin alkoi ärsyttämään tuo tavaroitten käsissä roudaaminen. Mulla kun ei käsilaukkuja juurikaan ole. Ratkaisu: kesäkassi!! Tuo on semmoinen mukavan kokoinen, mihin menee lompakko, tabletti, avaimet jne pikkusälää. Ohjeen löysin netistä, leikkasin vapaalla kädellä kun tulostimesta oli väripatruuna loppu. Hyvin onnistui niinkin. Tuostahan saa loputtomasti variaatioita kokoa muuttamalla ja kangasta vaihtamalla tulee ihan eri tunnelma. Taídan tehdä jonkun vähän isomman samalla kaavalla vielä.
Sitten innostuin tekemään kasseja lisää, niin kuin mulle aina käy. Tämä on sitten työkassi, paksumpaa puuvillaa tuo päällikangas kuin tuossa ekassa. Sekin olisi voinut olla jotain vahvempaa, mutta kun halusin välttämättä pöllöjä eikä muuta just siinä kaupassa ollut. Kun siis jotain keksitään niin sehän on saatava nyt ja heti alulle, ei siinä jouda netistä tilailemaan kankaita ;) Mutta tähän löytyi Eurokankaasta ihan mahtava elukka-aiheinen paksuhko kangas, vuorikangas on ohuempaa puuvillaa. Ja kuvasta poiketen vadelmanpunaista, tuo on otettu tabletilla ja vääristää vähän värejä. Taskun ompelin sisäpuolelle mihin saa puhelimen ja toiselle puolelle avaimet ja huulirasvan. Siinäpä on hyvä eväitä ja muuta tarpeellista töihin kuljettaa. Tähän löytyi ohje kirjastosta lainatusta kirjasta jonka nimeä en nyt millään muista. Löysin myös tälläisen sivuston, mistä saa ideoita erilaisiin kasseihin. Että jos nyt yhden kirjan lainaa, ottaa siitä kaavat ja niitä muokkailee, niin väreihin ja muihin saa vinkkiä kyllä sitten maksamatta itseään kipeäksi. Yhteen kassiin kotona jo kankaat odottaakin, siitä taitaa tulla biitsikassi. Tästä jäi kangasta jäljelle vähän, josta voisi jonkun pienemmän version tehdä. Sitten pitäisi tehdä kassi missä voi kuskata tokokamoja treenikentälle, muovipussi kun on niin ruma ja hajoavat aina...jajaja. Kasseja tarvitsee aina! :)
Niin mutta olenhan mä saanut lankojakin kulututetuksi! Virkkailin automatkalla ja mökillä muutaman afrikankukan sentään, niihin 175 grammaa lankoja sain menemään tällä kertaa. Noita kukkia on tällä hetkellä 107 kappaletta, pitäisi vissiin yrittää jo päättää minkäkokoisen peiton niistä tekee....että teenkö vielä kuinkakin monta lisää vai jokohan riittäisi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti