Näytetään tekstit, joissa on tunniste polvisukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste polvisukat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Sukkia vaan

Aloitin tekemään noita tavissukkia välillä, ihan kiva kun varsikin on noin lyhyt. Saa äkkiä valmista. Nallen riemunkirjavasta langasta yhdet, ja Polkkaa lilakirjavaa toiset. Langanmenekki 75 ja 105 grammaa. Ihan pikkasen lisäsin yksiväristä lilaa toisen varteen, kun oli vajaa kerä. Osui nuo raidat sitten kohdilleen loppusukassa. Nopsia oli tehdä, polkkasukat kudoin yhdellä kurssilla yksi per päivä. Riemunkirjavat töissä, joten ei kuvaa. Oli kyllä taas niin rumaa lankaa kutoa, että oksetus. Onneksi valmiina paremmat. Alennus työsukiksi välitön. Lilat polkat taas miellyttää itseäkin.



Miehelle koiransyömien sukkien tilalle uudet, jotain vanhaa 7-veikan sini-keltakirjavaa lintulankaa, lisänä pelkkää sinistä. Menekki 128 grammaa. Sukat pyykkikopassa tällä hetkellä, joten ei kuvaa :D Mies kovasti tyytyväinen.

Valepalmikot 113 grammaa seiskaveikan ihanasta raitalangasta. Vanhaa raitaa, tässä ei ruskeaa mukana.


Polvarit raitaa, 100 gr 2,5 pyöröpuikoilla. Kantapää aftertought-heel. Se sama perusohje polvarille mikä aiemminkin. Lankoina Novitan Ticotico, sekä Zauberball. Näistä tuli ihan mielettömän kivat. Saas nähdä tuliko joululahjaksi. Vai saako omaan jalkaan ;) Raidoituksen vaihtuminen hauskasti päinvastoin, kun jatkoin vaan siitä mihin edellinen sukka jäi.




Pikkusukat 60 grammaa. Lankana Grundl Hot Socks Diamond. Näitä on nyt kesällä jotenkin kiva tehdä, ohkasia sukkasia 2,5 pyöröillä varpaista varteen. Ihan perusmalli, kantapää tiimalasikantapää ja sädekavennus kärjessä. Varsi 1 n, 3 o. Tykkään väreistä tässä langassa. Samasta aiemmin vaaleanpunaiset, jotka käytössä. Ihanan pehmeä lanka.



Down the rabbit hole 60 grammaa. Ohje Ravelrystä. Toinen sukka oli puolivälissä kärkeä, kun nämä taas kerran paikasta nimeltä jemma löysin. Aloitettu vissiin pari vuotta sitten :D Suuri vaara ufoutua kokonaan. No nyttenpä nappasin ne teon alle, eikä mennyt kuin pari iltaa ja valmiina ovat! Ja nepä onkin kivat, taitavat jäädä odottelemaan pukinkonttia. Lanka Regian Random Stripe. Tätäkin lankaa punaisena, pitäisiköhän tehdä seuraavaksi sinipunaiset sukat....



Joulukalenterisukat

Ihan maailman rumimmat sukat mutta varmasti lämpimät! Joistain osioista tykkään, niinkuin tuosta tulppaanista. Eli tämähän on Missä neuloimme kerran-blogin joulukalenteri, viime vuonnakin osallistuin. Silloin sain aikaiseksi paljon nätimmät sukatkin, nyt omat värivalinnat vähän oudot joten en tykkää. Mutta käytettyä ne tulee, ei huolta! Töissä yön pimeinä tunteina voi niitä lämmittäjinä pitää. On niin pitkätkin että ei varmasti tule vilu! Menekki 212 grammaa. Kaikki taisi olla seiskaveikkaa.


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Polvareita



Polvarit yksiväristä turkoosia, ja itsevärjättyä seiskaveikkaa yht. 191 grammaa. Ohje Novitan sivulta: http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=93194






Tummanlilat palmikkosukat 149 grammaa. Nämä meni tuomarin palkinnoksi, eikä tullut kuvattua. Samalla mallilla kuin aiemmin punaiset ja tulipa kivat, näihinkin käytin itsevärjättyä seassa tummanlilan seiskaveikan kanssa.

Haitarisukat itsevärjättyä seiskaveikkaa 167 grammaa, ohje Arkimamman Arkiralli-blogista.
Yksi mun suosikkimalli kutoa, nopeasti tulee, on kivat rutussa ja suorana ovat tosiaan polveen asti!





Oranssikeltaiset palmikkosukat itsevärjättyä seiskaveikkaa, menekki 144 grammaa. Ohje Dropsin sivuilta: http://garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=156&d_id=51&lang=fi
Yksivärisessä tietysti kuvio näkyisi paremmin, mutta halusin sitä noihin kokeilla. En jaksa tavallisiakaan kumminkaan kutoa. Eivät kyllä ole polvarit, mutta menköön kaikki valmiit sukat tähän samaan postaukseen.






tiistai 23. syyskuuta 2014

Strawberry-Chocolate-sukat

Näistä alkoi jo tekovaiheessa tulemaan niin herkullisen väriset, että päätin itse nämä pitää :) Malli on ihan perus varpaista-varteen, 2.5 koon puikoilla. Lankaa ei menny polvipituisiin sukkiin kuin 104 grammaa, ruskeaa vähän enemmän kuin puolet. Ajattelin lopuista tehdäkin sormikkaat. Mietin että tekisikö joka toisen sormen kokonaan eri värillä, vai nekin raidalliset. Helpompihan se olisi yksiväriset tehdä. Katsotaan nyt. Langat: ruskea Drops Delight, väri 02. Pinkki Hot Socks Batik, väri 50. Raitojen paksuus 8 krs, resori 16 krs, kantapää aftertought-heel.

 Tällä ohjeella näitä perussukkia olen tehnyt, ja hyvin on minun jalkaan tuolla ohjeella istuneet. http://missaneuloimmekerran.blogspot.fi/p/varpaista-varteen.html


Ja siihen kantapään silmukointiin olen käyttänyt tätä ohjetta: http://stitsailuja.blogspot.fi/2009/01/kykkipistoja-ei-kiitos.html

Mulla olisi tuota Dropsin lankaa vielä kauniin sinisenä, pitäisköhän sen kanssa keksiä joku Blueberry-kaveri :)

maanantai 25. elokuuta 2014

Syyssukat

Näistä tuli ihan omenapuunväriset sukat :) Lanka on itsevärjättyä 7-veikkaa, paitsi resorit alkuperäistä veikkaa. Varpaista varteen, 12 s puikollaan kunnes tullaan pohkeen kohdalle, 4 krs välein lisäyksiä kunnes silmukoita on yhteensä 64. Kudotaan kunnes pituus sopiva. Resoria 14 krs. langanmenekki 167 gr. Tuli oikein kivat!


Tämmöisetkin jossain vaiheessa kesää olin kutonut, mutten ollut näitä vielä blogannutkaan. Ihan tavan sukkaset, varpaista varteen, lankana Nalle. Olikohan tuon värin nimi Tuohi tai Koivu tai joku sen tyyppinen :) Langanmenekki 86 grammaa. Heti kun tuli syksyiset ilmat alkoivat puikot laulaa! :)


lauantai 15. maaliskuuta 2014

Hippisukat

Facebookissa "Voihan villasukka"-ryhmässä on tämän hetken villitys hippisukat. Pitihän minunkin oma versioni niistä tehdä, ovat niin hauskan näköiset. Mallia polvisukka, raitoja oman maun mukaan kirjoneuleella tai ilman, ja varteen virkataan kukkia. Minulla ne kukat vielä puuttuu, ja mietin että laitanko vaiko enkö. Varmaankin laitan, on ne niin hauskan näköisiä. Lankojakaan ei jäänyt paljoa pääteltäväksi, onneksi opin sen samaanaikaan päättelyn niissä joulukalenterisukissa. Taitaisi jäädä minulta raitasukat muuten tekemättä, ainakin näin pitkät. Samaa "kaavaa" käytin kuin edellisissäkin, 64 s, kavennukset 4 s kerroksella. Siis jokaiselta puikolta yksi. Nilkan resorin kohdalla enää 12 s/puikko. Lankana 7-veikka, menekki 185 grammaa. (niin, ja taas värimaailma on pinkkiä ja liilaa :D )


maanantai 3. maaliskuuta 2014

Maanläheiset sukat

Tuli hinku tehdä vaihteeksi ihan eri värimaailmasta sukat, viime aikoina ollut niin pinkkiä ja liilaa kaikki. Sitten vaan värejä valkkaamaan...ja kaikkihan löytyi omasta hyllystä, kauppaan ei tarvinnut lähteä ;) Kaikki muut on seiska-veikkaa, paitsi kirjava on Big Fabelia ja tummanruskea on pöllötumpuista jäänyttä Suomalaista Sukkalankaa. Ihan kivat tuli, 64 s aloituksessa, varrella pituutta 36 cm. Kavennukset 10-15-23-30 cm kohdissa. Joten nilkassa resorin kohdalla enää 48 ja sillä sitten ihan perussukan mallilla loppuun asti. Langankulutus 215 grammaa, tuota Fabelia oli 100 gramman kerä, ja se kyllä kului melkolailla kokonaan. On sen verran paksumpaa että sitä kului tosiaan paljon verrattuna muihin väreihin. Valmiissa työssä ei mitenkään kyllä huomaa. Ensi vuoden joululahjat taitavat olla polvisukkia, seuraavatkin ovat jo puikoilla :)


Tässä näkee eron sisällä ja ulkona otetuilla kuvilla, värit ovat oikeasti alakuvan mukaiset.


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Inspired by Tättähäärä

Mainostan taas tuota Tättähäärän facebook-sivustoa, sieltä saa niin ihanaa väriterapiaa ja inspiraatiota! Keräilin 7 yhteensopivaa lankakerää, ja niitä sitten pyörittelemään mikä väri menee mihinkin kohtaan. Tuo liila millä aloitin on Nallea, hieman ohuempaa siis kuin muut. Loin 72 s kolmosen puikoille, alkuun 16 kerrosta oikeaa, sitten pykäreunuksen kerros eli; 2 o- langankierto, toista koko kerroksen ajan. Sitten jatketaan taas suoraan, liilaa 16 krs. Värinvaihto kahdella kerroksella, 1 tumma liila silmukka ja 1 vaalea liila silmukka, seuraavalla kerroksella päinvastoin. Koska nuo muut langat olivat paksumpia, alkuun kavensin vaalean liilan kohdalla joka puikolla tasavälein 2 s pois. Tämän jälkeen vaihdoin 3 ja puolen puikot työhön.

Kavennukset matkin edellisistä polvareista, eli kun työ on 15 cm pitkä, kavenna yksi s molemmin puolin takana keskellä, ensin 2* 8 kerroksen välein, sitten 6*4 kerroksen välein. Jää 12 silmukkaa puikolleen eli 48.

pykäreuna käännettynä

tässä näkyy kuja mihin saisi nauhan pujotettua

Laitan tähän itselle muistiin ekaa sukkaa tehdessä kerrosten määrät, ettei tarvitse sitten koko aika olla laskemassa miten monta riviä mitäkin väriä kudotaan.:
2* 16 krs tumma liila
8 krs vaalea liila
8 krs kirjavaa (tämä lanka itsevärjättyä, ei siis löydy kaupan hyllyltä :) )
4 krs fuksiaa
3 krs turkoosia, tässä kohtaa ensimmäinen kavennus!
5 krs valkoista
3 krs vaaleanpunaista
4 krs tummaa liilaa
sitten aloitetaan pystyraidoitus, liilan kanssa fuksiaa vielä 3 krs, vaihtuu omavärjäämä kirjava.

Mietiskelin tässä vaiheessa kavennukset uudelleen, jätin 14 silmukkaa puikolleen koska tuo kirjoneule ei veny yhtä paljon kuin normaalisti. Olisi ollut ärsyttävää jos ei sukka mahtuisikaan nilkasta jalkaan.

13 kerrosta kirjavalla, sitten kantapää vahvennettuna mallina fuksialla. Kantapään jälkeen laitoin työhön vaaleanpunaisen langan, mutta se ei sitten erottunutkaan tuosta kirjavasta just ollenkaan, joten sitä vaan 3 kerrosta ja vaihdoin valkoiseen. 9 kerrosta valkoista, sitten jatketaan turkoosilla 6 krs, fuksia jää sitten pois ja jatketaan turkoosilla ja tummanliilalla 6 krs. Kirjavan  kanssa 6 krs liilaa. Kärkeen vaaleanpunaista, kavennus nelitahokavennus. Se tyyli sopiikin tähän kuin nyrkki silmään, kauniisti kaventuu nuo raidat. Myös kiilakavennuksista tuli yllättävän nätit, niitä alkuun mietin että mitenkä asettuvat. Joka toinen krs, kunnes 11 s. puikollaan, sitten joka krs. Päätellään kun 2 s puikolla. Ja sitähän riittää, päättelemistä nimittäin... Tiedän että tähän on olemassa se hieno tapa, olen sitä videotakin joskus katsellut. En jaksanut alkaa etsimään mistään, neula viuhumaan vaan!

nelitahokavennus
ja päältä, tulee tuommoinen hauska pyörre
kiilakavennukset ja kärki sivusta


Tuo viimeistelykin alkoi kesken kaiken mietityttämään, teenkö sen pykäreunan mitä alkuun suunnittelin, vai olisko sittenkin kiva kun laittais joistain väreistä narun ja siihen helmiä? Ja pujottelisi sen siihen reikäkujaan? Kuitenkin niin että olis vielä konepestävät. Hmmm. Vielä on aikaa harkita, toinen sukka pitää saada myös valmiiksi. Laitetaan gallup pystyyn! Kummasta itse pitäisit?

Tämmöiset sukathan on ihan äärettömän hyvä tapa kuluttaa niitä jämälankoja. Ainoa huono puoli mikä mulle tuli on se, etten tuota liilaa jakanut alkuun kahdelle kerälle. Tajusin kyllä ettei riitä enää toiseen, mutta halusin tasapainon vuoksi kärkeenkin sitä väriä. Nyt sitä on sitten haettava lisää. Kaunis värihän se on, menee se sitten taas johonkin! Langankulutus per sukka 95 grammaa, huimat 190 sitä näihin sukkiin menee. Yksittäisiä värejä en punnaillut.

Hauska taas miten on kauneus katsojan silmässä, minä kun työkaverille sanoin että kato miten sairaan makee, niin hyvä ettei järkytyksestä tippunut tuolilta :D Hän on kyllä kovin mustavalkoinen ihminen, ei muita värejä taida päällä koskaan ollakaan. Minulla taas oli kovin kivaa, aina välillä sukka jalkaan ja sitten lankakeriä siihen viereen että millähän sitä jatkais??? Mikähän nyt sopisi? Siis väriterapiaa! Laskekaa luovuus valloilleen!


maanantai 4. marraskuuta 2013

Polvarit

Elämäni ensimmäiset polvisukat! Tämä oli se oma suosikkini noista värjätyistä 7-veikoista, aika hauskat polvarit tulikin :) Ihan ei olisi lanka riittänyt, jaoin vyyhdin kahtia jotta molempiin sukkiin tulee sama määrä, ja laitoin terään turkoosia seiskaveikkaa raidoiksi. Langanmenekki yhteensä 169 grammaa. Eihän siitä lopulta paljoa olis jäänyt puuttumaan että olisi yksinään riittänyt. Hauska näitä oli kutoa, ihan supernopeasti valmiinakin. Puikot oikein lensi kun oli mieluinen lanka ;) Mallina Novitan sivuilta polvarit. Piti olla melko yksinkertainen malli, koska lanka on noin kirjavaa.

Ja jos normaalisukkien kuvaaminen omissa jaloissa on hankalaa, niin nämä polvisukathan ne vasta helppoja onkin!


saumatkin jäänyt vinoon

Tuossa ylläolevassa kuvassa näkyy yksi kohta, mihin läikittyi tuo keltainen väri. Minua ei haittaa, jännä vaan että se vain tuohon yhteen kohtaan tuli.





Nämä taitaa jäädä ihan itselle, seuraavaksi sitten kaverille kettuset. Joka niitä jo varmaan malttamattomana odottaakin! Oli vaan pakko saada tuo lanka puikoille tässä välissä, se suorastaan huuteli mulle tuolta vaatehuoneen hyllyltä.